Tags
asiakas, coaching, dialogisuus, emergenssi, ennustamattomuus, kehittäminen, keskustelu, kompleksisuus, kontekstisidonnaisuus, Mark McKergow, modernismi, narratiivisuus, ohjaaja, paradigmat, Peter Sundman, positiiviset, postmodern, postmodernismi, ratkaisukeskeisyys, ratkes, refleksiivisyys, systeemiajattelu, tässä ja nyt, terapia, terpia, työnohjaus, valmennus, valta, viitekehys, voimavarakeskeisyys, voimavarat, yllätykset
Oulun ratkes-verkoston helmikuun tapaaminen herätti monenlaisia ajatuksia ratkaisukeskeisyyden perusteista ja suhteesta muihin ohjauksellisiin lähestymistapoihin. Tapaamisen alusti Peter Sundman McKergow’n artikkelin pohjalta, jossa pohditaan mitä ratkaisukeskeisyys on ja mitä se ei ole. Keskustelu polveili moneen suuntaan ja siinä sivuttiin myös dialogisuuden ja ratkaisukeskeisyyden eroja.
Erityisesti jäin kuitenkin pohtimaan asiakkaan/ohjaajan asiantuntijuutta ja näiden välistä valta-asetelmaa. Onhan nimittäin niin, että ratkaisukeskeisyys on selkeästi postmoderniin paradigmaan kuuluva lähestymistapa joka kyseenalaistaa modernistisia, hierarkkisia valtarakenteita. Dialogisuus puolestaan voidaan nähdä postmodernismista eteenpäin suuntautuvana askeleena, jolloin voitaisiin puhua “kompleksisesta” paradigmasta. Tällöin siirrytään systeemisestä ajattelusta ennustamattomaan, emergenttiin maailmankuvaan.
Ratkaisukeskeisyys ja ohjaajan/asiakkaan asiantuntijuus
Ratkaisukeskeinen lähestymistapa kyseenalaistaa voimakkaasti (modernistisen) näkemyksen, jossa ohjaajalla olisi koulutuksensa perusteella suurempi asiantuntijuus kuin asiakkaalla. Perinteisesti ohjaaja, esimerkiksi terapeutti, ajatellaan kykeneväksi tekemään diagnooseja asiakkaan persoonasta, skeemoista ja alitajuisista prosesseista. Ratkaisukeskeinen ohjaus sitä vastoin lähtee olettamuksesta, että asiakkaalla on kaikki tarvittava asiantuntijuus ja voimavarat tavoitteidensa saavuttamiseksi. Ohjaajan tehtävänä ei ole tehdä tulkintoja asiakkaan tiedostamattomista tavoitteista tai esteistä niiden saavuttamiseksi. Ohjaajan tehtävänä on ohjata keskustelua voimavarojen ja tavoitteiden tunnistamiseen erilaisin tekniikoin kuten ihmekysymys, skaalat ja positiiviset poikkeukset.
Tämä lähestymistapa kuitenkin sisältää sisäänrakennetun oletuksen siitä, että asiakkaan ongelmien ratkaisemiseksi tai tavoitteiden saavuttamiseksi on hyödyllistä ohjata keskustelua nimenomaan voimavarojen, arvojen ja tavoitteiden maisemiin. Tässä suhteessa ohjaaja ottaa asiantuntijan roolin asiakkaalta. Ratkaisukeskeinen ohjaaja on siis “ratkaisujen asiantuntija”, joka tietää asiakasta paremmin miten ongelmiin ja tavoitteisiin kannattaisi suhtautua. Toki asiakas saattaa olla myös asiasta samaa mieltä ohjaajan kanssa, jolloin ohjaajan asiantuntijuus on enemmänkin siinä, että hänellä on suurempi kokemus ratkaisukeskeisten työkalujen käytöstä kuin asiakkaalla. Mikäli taas asiakas on vähintään yhtä kokenut ratkaisukeskeisyyden parissa kuin ohjaajakin, saattaa hän pikemminkin hakea ohjauksesta tukea refleksiiviseen prosessiinsa.
Dialogisuus ja ohjaajan/asiakkaan asiantuntijuus
Dialogisuus on vaikea aihe käsiteltäväksi, sillä ei ole helppoa löytää mitään spesifisiä määritelmiä sille mikä on dialogisuutta ja mikä ei. Kaikki keskustelut ovat toisaalta dialogeja. Kun dialogisuudesta puhutaan ohjauksen viitekehyksenä, tarkoitetaan sillä enemmänkin ohjaajan fokusta ja asiantuntijuuden laatua kuin tiettyjä toimintamenetelmiä. Dialoginen ohjaaja on hankkinut asiantuntijuuttaan tutkimalla dialogeja ja niiden ymmärtämistä erilaisista näkökulmista esimerkiksi lukemalla ja keskustellen aiheesta. Lisäksi hän on rakentanut kokemuksellista osaamistaan dialogisuudesta refleksiivisessä prosessissa muiden asiantuntijoiden kanssa. Menetelmän sijaan dialogisuudessa onkin kysymys enemmänkin “refleksiivisyydestä toiminnassa”, siitä miten voidaan tutkia vuorovaikutusta sen sisältä käsin.
Ohjaustilanteen valta-asetelmia tutkittaessa on helppo huomata eroavaisuuksia ratkaisukeskeisen viitekehyksen suhteen. Dialoginen lähestymistapa ei ensinnäkään tee mitään oletuksia sen suhteen mistä pitäisi puhua ja miten. Ohjaaja on asiantuntija, muttei suinkaan asiakkaan ongelmien tai tavoitteiden suhteen. Ei myöskään sen suhteen millä tavalla ongelmat tulisi ratkaista. Dialogisuuden ainoa selkeä kannanotto asiantuntijan toiminnan suhteen on se, että ongelmallinen tilanne näyttäytyy “tässä ja nyt” käydyssä dialogissa ja siihen voidaan vaikuttaa ainoastaan “tässä ja nyt” käydyssä dialogissa. Tämä tietysti suuntaa ohjaajan mielenkiintoa siihen mistä ja miten puhutaan.
On huomattava, että dialoginen viitekehys ei tee myöskään olettamuksia ohjaajan asiantuntijuuden suhteen. Mikäli hän on pätevä dialogisuuden saralla, hänellä varmastikin on ohjaustilanteen ymmärtämiseen liittyvää asiantuntijuutta. Kuitenkin itse ohjauksen aiheeseen liittyen hänella joko saattaa olla asiantuntijuutta tai sitten ei. Dialoginen viitekehys ei aseta mitään rajoitteita sen suhteen mihin ohjaaja ottaa tai ei ota kantaa. Ohjaajalla voi olla selkeitä mielipiteitä tai tulkintoja joita hän tuo harkintansa mukaan esille. Todennäköisesti ohjaaja ei kuitenkaan pyri hallitsemaan keskustelua omilla mielipiteillään, sillä se voisi hyvin nopeasti johtaa jumiutuneeseen ja yksipuoliseen keskusteluun. On myös täysin mahdollista, että ohjaaja käyttää dialogisuuden rinnalla muitakin viitekehyksiä kuten ratkaisukeskeisyyttä. Tällöin hän saattaa nostaa keskusteluun voimavaroja ja tavoitteita, mutta hyvin todennäköisesti jättää dialogin avoimeksi myös muille poluille.
Dialogisuus ja ratkaisukeskeisyys paradigmoina
Ylläoleva pohdinta osoittaa miten ratkaisukeskeisyys ja dialogisuus kyseenalaistavat perinteisiä ohjauksellisia valta-asetelmia. Ratkaisukeskeisyys tekee tämän olettamalla asiakkaan oman elämänsä ja elämäntilanteensa parhaaksi asiantuntijaksi. Ratkaisukeskeinen ohjaaja ottaa asiantuntijan roolin vain siinä suhteessa miten ongelmia kannattaisi työstää. Tämänkin hän pyrkii tekemään asiakasta voimaannuttavilla ratkaisukeskeisillä menetelmillä, jotka muodostavat eräänlaisen voimavarakeskeisen kehikon. Sisällön tuohon kehikkoon asiakas tuottaa kuitenkin itse.
Dialogisuus puolestaan keskittyy siihen mistä ja miten keskustellaan (sisältäen myös sanattoman keskustelun). Itse keskustelut voivat olla luonteeltaan ratkaisukeskeisiä tai sitten jotain muuta. Tärkeintä on huomata, että dialogiin osallistutaan samalta viivalta. Kaikkien osallistujien puheenvuorot ja osallistuminen vaikuttaa dialogiin riippumatta siitä ovatko he asiakkaan vai ohjaajan roolissa. Ohjaajan asiantuntijuus näyttäytyy siinä millä tavalla hän kykenee osallistumaan ja rikastuttamaan keskustelua asiakkaalle hyödyllisellä tavalla. Näinollen dialogisen ohjaajan asiantuntijuuskin on kontekstisidonnaista ja riippuu siitä kuinka hyvin hän kykenee refleksiiviseen prosessiin elävässä vuorovaikutuksessa, tässä ja nyt.
Tällä tavalla asiaa tarkastellen ratkaisukeskeisyyden voi nähdä systeemisenä rakennelmana, johon ohjaaja auttaa asiakasta kiinnittymään ja sopeutumaan. Ratkaisukeskeinen systeemi asettaa rajat joiden ohjaamana asiakkaan maailmaa tarkastellaan ja jonka perusteella hänelle luodaan muutosstrategioita. Dialogisuus puolestaan asettuu tarkastelemaan vuorovaikutusta hienovaraisemmalla tasolla. Ohjaajan henkilökohtainen kokemushistoria ja kyvykkyys refleksiiviseen prosessiin kyseisessä tilanteessa muodostuu keskusteluun vaikuttavaksi tekijäksi. Tällä tavalla prosessi on haavoittuvaisempi sillä se jättää valtavasti tilaa inhimillisille tekijöille ja yllätyksille. Samalla tämä on myös dialogisuuden voimavara, sillä se antaa dialogille mahdollisuuden kehittyä lukemattomiin eri suuntiin. Dialogisuus antaa myös mahdollisuuden metatason pohdintaan, jossa voidaan tarkastella itse keskustelun olettamuksia. Esimerkiksi sitä onko kyseinen dialogi ratkaisukeskeisesti värittynyttä, ja jos on niin miksi.
Näin sekä ratkaisukeskeisyys, että dialogisuus näyttäytyvät paradigmoina jotka kiinnittyvät eritoten ohjaustyön valtasuhteiden nyansseihin. Ratkaisukeskeisyys on postmodernina paradigmana systeeminen ja rakentaa rajat joiden ohjaamana muutosta fasilitoidaan. Dialogisuus kompleksisena paradigmana puolestaan keskittyy paikalliseen vuorovaikutukseen ja siihen miten se synnyttää ennustamattomia, emergenttejä rakenteita ja mahdollisuuksia suunnanmuutoksiin.
Dialogic Minds Oy 
Pingback: My new Finnish blog – “Dialogisuus” | Fractal Sauna
Onko dialogisuudessa eri paradigma kuin ratkaisukeskeisyydessä?
Kiitos Ari-Pekka paljon ajatuksia herättäneestä kirjoituksestasi! – Pakko vastata ja jatkaa keskustelua!
Olen samaa mieltä, että ratkaisukeskeinen ohjaaja vie keskustelua voimavarojen ja tavoitteiden (sekä vuorovaikutuksen ja tulevaisuuden) suuntaan, eli ohjaaja käyttää asiantuntijavaltaansa prosessin ja suunnan osalta. Asiakas määrittelee sisällön näiden parametrien sisällä. Tässä mielessä ohjaaja on ”ratkaisujen asiantuntija”, tai yhdenlaisen ongelmanratkaisun asiantuntija, kuten Elam Nunnally, yksi ratkaisukeskeisen työtavan perustajista, kerran minulle totesi. Dialogisuuden asiantuntija taas keskittyy siihen mistä ja miten puhutaan. Ainoana selkeänä kannanottona on, että ongelmalliseen tilanteeseen voidaan vaikuttaa ainoastaan ’tässä ja nyt’ käydyssä dialogissa.
Kirjoitat että dialoginen ohjaaja pyrkii rikastuttamaan keskustelua asiakkaalle hyödyllisellä tavalla. – Eli, käytössä on ainakin kaksi ohjenuoraa. Kiinnostavaa onkin, miten ohjaaja päättelee mikä rikastuttaa keskustelua ja vielä niin, että siitä on hyötyä asiakkaalle? Oletan että tähän ei ole yksinkertaista vastausta. Ehkä ennemminkin nyrkkisääntöjä ja vuorovaikutuksen lukutaitoon perustuvaa taitoa?
Toteat, että dialoginen viitekehys ei aseta mitään rajoitteita sen suhteen mihin ohjaaja ottaa tai ei ota kantaa. Ohjaajalla voi olla selkeitä mielipiteitä tai tulkintoja, joita hän tuo harkintansa mukaan esille. – Vuorovaikutusnäkökulmasta onkin niin, että kaikki asiantuntijat väistämättä koko ajan ottavat kantaa ja tulkitsevat toista ja myös tilannetta. Eli, joka kerta kun ohjaaja vastaa johonkin vuorovaikutuksessa hän joutuu valitsemaan mihin vastaa ja millä tavalla, koska jokainen ele, sana ja lause tarjoaa aina lukuisia tulkinta- ja vastausmahdollisuuksia. Kaikkeen ei mitenkään voi reagoida. Ei siis ole muuta mahdollisuutta kuin käyttää jatkuvaa harkintaa. Miten, mitä ja millä perusteilla se tehdään, on näin ollen hyvin olennaista. Uskon, että tähän harkintaan joko on, tai syntyy ammatillisia toimintamalleja. En tarkoita, että dialoginen ohjaaja käyttäisi perinteisiä malleja, vaan nimenomaan dialogiseen työskentelyyn sopivia. Kenties sellaisia paraikaa kehitetään?
Dialoginen asiantuntija suuntaa siis keskustelua, käyttää harkintaa ja jonkinlaisia toimintamalleja. Eikö dialoginen asiantuntija näin toimiessaan itse asiassa käytä aivan samantyyppistä proseduraalista ja sisällön suuntaavaa asiantuntemusta kuin ratkaisukeskeinen asiantuntija?
Eroksi jää se, että dialoginen asiantuntija ohjaa keskustelua ’tässä ja nyt’ aiheisiin sekä tuo harkintansa mukaan esille omia mielipiteitään kun taas ratkaisukeskeinen ohjaa kysymyksillä keskustelua voimavaroihin, tulevaisuuteen, vuorovaikutukseen ja tavoitteisiin, sekä keskittyy pääosin asiakkaan käsityksiin.
Näin ajatellen dialogisessa ja ratkaisukeskeisessä ohjauksessa on sama postmoderni paradigma. Molemmissa ohjaaja ottaa asiantuntijan roolin siinä suhteessa miten ongelmia kannattaisi työstää. Molemmissa ohjaaja myös asettaa tietyt parametrit keskustelun sisällölle.
Peter Sundman
Kiitos hienosta kommentista Peter! Olen samaa mieltä siinä, että dialoginen asiantuntija saattaa hyvinkin käyttää ajattelunsa ja toimintansa suuntaajana erilaisia viitekehyksiä, sekä valmiita että tilanteessa spontaanisti muodostuvia. Ei ole esimerkiksi ollenkaan epätavallista käyttää juuri ratkaisukeskeistä viitekehystä. Dialoginen konsultaatio saattaa keskittyä ratkaisujen löytämiseen ja tällöin asiantuntija voi käyttää keskustelun suuntaajana ratkaisukeskeisiä malleja. Toisaalta taas ratkaisukeskeinen ohjaajakin saattaa olla hyvin vahvassa intuitiivisessa yhteydessä keskusteluun “tässä ja nyt”. Tällöin ei ole oikeastaan mitään havaittavaa eroa siinä käytetäänkö ratkaisukeskeistä tai dialogista viitekehystä.
Dialoginen asiantuntija voi hyvinkin käyttää myös jotain muuta viitekehystä joka keskittyy vaikkapa systeemiseen tapaan ymmärtää vuorovaikutusta. Tällöinkin puhutaan postmodernista lähestymistavasta, jonka minä liitän omassa ajattelussani juuri systeemiseen ajatteluun. Esimerkiksi systeemisessä perheterapiassa näen dialogisuuden juuri tällaisena postmodernina lähestymistapana.
Mielestäni dialogisuutta voi kuitekin käyttää myös kompleksisen paradigman omaavana lähestymistapana. Tällöin puhutaan ennustamattomasta ja emergenistä dialogista jota kukaan dialogin osapuolista ei erityisesti hallitse tai ohjaa. Se mitä tapahtuu on seurausta jokaisen osallistujan toiminnasta ja vaikuttaa jokaisen osallistujan toimintaan. Tällöin voitaisiin puhua vaikkapa kompleksisesti muodostuvista vuorovaikutuskuvioista.
Erona ratkaisukeskeiseen tai muihin postmoderneihin lähestymistapoihin olisi tällöin oletukset dialogin tavoitteista ja lopputuloksesta. Dialoginen asiantuntija saattaisi heittäytyä vuorovaikutussuhteeseen aidosti avoimena kaikelle sille millaiseksi se saattaa muodostua, asettamatta erityisiä tavoitteita tai rooleja keskustelulle. Se mitä dialogissa syntyy on osittain ennustettavaa osittain ennustamatonta, emrgenttiä. Se saattaa olla osapuolille hyödyllistä tai sitten ei. Asiantuntijalla ei ole mahdollisuutta tietää varmasti mikä on asiakkaalle lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä hyödyllistä ja mikä ei. Hän voi ainoastaan pyrkiä toimimaan parhaan kykynsä mukaan välillä kenties onnistuen, välillä ehkä epäonnistuen. Tällainen lähestymistapa vaatii tietysti valtavasti epävarmuuden sietokykyä.
Tällä tavalla näen, että dialogisuus voi olla samalla tavalla postmoderni lähestymistapa kuin ratkaisukeskeisyyskin. Erona näen kuitenkin sen, että dialogisuus jättää mahdolliseksi käyttää myös kompleksista paradigmaa. Määritelmänsä mukaisesti ratkaisukeskeisyys puolestaan on väistämättä systeeminen ja täten postmoderni lähestymistapa.
Olen kirjoittanut erilaisista kausaliteettioletuksista pidemmästi Ratkes 2/2012 -lehdessä ja julkaisin sen nyt täälläkin blogissa uutena tekstinä. Uusimmassa Ratkesissa (1/2013?) puolestaan julkaistaan kirjoitukseni “Wu Wei” valmennuksesta joka myös pyrkii lähestymään sitä mitä kutsun kompleksiseksi paradigmaksi.
Kiitos vielä kerran keskustelunavauksesta!